Matkustimme Kokemäen Kauvatsalle, Haapahuhdan tallille harjoituskilpailuihin. Mukaan tuli tällä kertaa myös suokki Sade sekä sen ratsastaja Leena jotka osallistuivat kouluohjelmaan.
Mietin pitkään etukäteen millaisen videon tekisin. Koska mukaan ei päässyt näihin kisoihin kisakuskin ja minun lisäksi muita hoitajia, kuvaaminen kisapaikalla olisi ollut hankalaa, lisäksi edellinen kisavideo oli koko jännittävästä päivästä kertova. Päädyin siis kuvaamaan vain radat.
Suunnitelma selkeni päässäni jo ennen kisapäivää. Tein molemmille ratsukoille oman "teema musiikin" jonka suunnittelin vaihtuvan videon aikana.
Halusin kuvata nimenomaan "radat" lähestymisineen ja hyppyineen jolloin kaikki hienot lähikuvat oli jätettävä pois. Koska samat kuvakoot eivät leikkaannu kauniisti yhteen, editointi oli yllättävän hankalaa ja tulokseen en tältä osin ole tyytyväinen.
Saatuani klipit oikeille paikoilleen, video näytti jotenkin tylsältä. PhotoShoppailin siis aiheeseen sopivat reunukset molemmille ratsukoille lisätäkseni (lähinnä itselleni) mielenkiintoa videoon.
Näin loppu huomautuksena... Viivi ja Kossu VOITTIVAT 50cm luokan!
keskiviikko, 30. toukokuuta 2012
torstai, 24. toukokuuta 2012
Kilpailu ratkaistu!
Kiitoksia jälleen kaikille osallistujille! Videoita oli kiva katsella ja arvojärjestykseen laittaminen ei ollut tuomareille helppoa. Tässä siis kolme parasta videota arvostelujen kera.
VOITTAJA!
VHBlog
- Videon värimäärittelyt olivat kivat ja "tarina" hyvä. Osa teksteistä oli sellaisia että oli hakala saada selvää.
- Hieno matsku, hienot värit. Kiva idea, mutta tekstejä ei ehtinyt oikein lukea nopeasti.
- Todella hienosti editoitu, ja videon tunnelma ja sanoma oli myös aivan huippuja! Yleensä en tykkää kovinkaan videoiden teksteistä, mutta tähän ne kyllä sopi. Kiva katsoa videota jossa oikeasti tulee sen hevosen arvo ja merkitys esille!
- Hyvää materiaalia ja kauniisti editoitu video. Fontin epäselvyys häiritsi ajoittain, enkä saanut kaikista teksteistä selvää. Videon idea tuli kuitenkin esille ja se oli hienosti toteutettu.
TOISEKSI SIJOITTUNUT!
Epnaah
- Loistava "juoni" videossa. Tekstit olivat hyviä, sopivat videoon eivätkä häirinneet ollenkaan.
- Aivan loistava! Hieno musaan sopiva materiaali, todella upeita kuvia ja videolla vielä hieno sanomakin. Ihan ykkössuosikkeja .
- Tosi kivoja kuvakulmia ja hyvälaatuisia klippejä. Myös videon idea oli aivan super ihana. Tykkäsin noista alateksteistä, ja juuri siitä kuinka kaikkia hevosia tulisi oikeasti arvostaa. Hienoa, että joku jaksaa tehdä niiden kanssa niin paljon töitä!
- Kirjoitukset olivat hankalalla fontilla mutta kuvamateriaali oli loistavaa! Videon idea ja värit olivat myös hyvät.
KOLMANNEKSI SIJOITTUNUT!
theunicornsaver
- Kuvamateriaalista piiiitkä plussa. Harvinaista, hyvin kuvattua ja hyvälaatuista. Juoni myöskin hyvä!
- Hienosti kuvattu matsku. Tekstit vähän epäselviä, piti katsoa uudestaan jotta sai ne luettua.
- Tosi kiva kun oli erilaista materiaalia kuin yleensä näkee! Musakin sopi hyvin, olit valinnut juuri oikeat klipit oikeisiin kohtiin!
- Ehdotonta plussaa omaperäisestä ja hyvin kuvatusta videomateriaalista. Välillä tekstit hieman häiritsivät ja olisin jäänyt odottamaan videolta vielä jotain loppuhuipennusta.
Ja palkintojulkaisut ilmestyvät luvattuihin blogeihin myöhemmin!
Muut kisaan osallistujat voivat kysellä tuomariston kommentteja minulta täällä blogissa tai youtubessa jos niitä haluavat kuulla.
Nyt lopuksi vielä kooste video jossa esitellään viisi tuomariston mielestä parasta videoa.
Onnittelut kaikille rohkeille ja ahkerille videoidentekijöille sekä erityistoivotuset voittajalle! Jatkakaa kaikki tätä loistavaa videoidenteko harrastusta!

tiistai, 8. toukokuuta 2012
Jotain erilaista...
Nyt tarvitsee varmaan vähän selittää vaikka mielestäni hyvä video puhuu puolestaa. No, tämä nyt EI ole niin kummoinen, mutta tarvitti kumminkin julkaista.
Koska oli niin nätti ilma ja lempikamerani oli vapaana, pääti kuvata Viivin ja Kossun estetreenejä. Ideana oli laittaa ratsukko moneen kertaan samaan kuvaan hyppäämään yhtäaikaa. Kaikki onnistui varsin hyvin leikatessa ja exporttasin videon ulos AVI:na. Edelleen kaikki oli loistavasti. Kun muunsin videon Youtube tarvittavaan muotoon (mpeg) jostakin syystä "päälekkäiset" layerit päättivät katoilla ja räpsyä. Huoh. En jaksanut alkaa tapella, varsinkin kun tuo alkuperäinen idea ei sitten ollutkaan se pääasia videossa. Hiukan harmittaa kyllä, avi versio oli paaljon siistimpi ja sellainen miksi sen tarkoitin, mutta...
Kotona koneella sitten keksin tehdä tuon ääniraita idean! Eli, tyhjä "kummitteleva" kenttä. Tämä oli alunperin toteutettu Silent Hill 2 pelissä jossa eräässä alueessa kuuluu lähenevän ja loittonevan hevosen laukka ääni joka on melkoisen kammottava varsinkin esimmäisellä pelikerralla kun odottaa kokoajan jonkun hyökkäävän. Tämänkin toteutus hieman harmittaa. Koska keksin idean vasta kotona, en ollut ottanut esteistä ja tyhjästä kentästä mitään mielenkiintoisia kuvia, vain tylsää, tyhjää kenttää jota tarvitsin alkuperäiseen katoilemis aiheeseen. Tunnelmaa olisi saanut paljon paremmaksi käyttämällä hyväksi esteiden muotoja kuvauksessa.
Ääniraitakin olisi saanut olla parempi. Kun kerran on käytössä kunnon mikrofooni kalusto, on sääli etten niitä käyttänyt. Mutta enhän minä ajatellut tarvitsevani ääniä tässä videossa ja mikit jäivät kotiinsa.
Ja valivali. Katselkaa lopuksi julkaisemattomasta materiaalista kiskaistuja still kuvia.
![]() |
| Hyvä hyppy. |
![]() |
| Töppö hyppy. |
![]() |
| Putous hyppy. |
maanantai, 7. toukokuuta 2012
Liikenneturvallisuuden videoskaba!
http://www.elakoon.fi/videoskaba/kisaesittely
Tuossa linkki ihka oikeaan, nuorille suunnattuun videokilpailuun. Aiheena "Älä loukkaannu - Pysy hengissä" elikkä liikenneopastus kilpailu. Nyt olisi oiva tilanne saada huimia palkintoja sekä vähän kuuluvuutta esimerkiksi aiheeseen "ohita hevonen mopolla oikein". ;D
Osallistukaa, käyttäkää mielikuvitustanne ja ilmottakaa mulle sitten mitä olette voittaneet!

| Maisemaa autotieltä, kärryjen kyydistä. |
| Liikennevarmakin hevonen saattaa saada slaagin jos se ohitetaan väärin. |
sunnuntai, 6. toukokuuta 2012
Näkökulma
Olin sopinut Riinan kanssa että menen kuvailemaan häntä ja Ami ponia mutta idea puuttui. En oikein jaksa nykyisin enää kuvailla randomina "mitä vain". Valittelin asiaa facebookissa hevosista ymmärtämättömälle kaverilleni ja hän ehdotti tätä ideaa! Joskus sitä tarvitsee toisilta ihmisiltä tuuppauksen eri suuntaan, mitä ei olisi edes ajatellut!
Ideaa jalostaessani päätin leikkiä itse kuvan muodoilla ja koolla saadakseni hevosen silmistä katsottuna materiaalista tarkkaa ja laajaa kulmaa. Värimäärittelin kuvaa aika paljon. "normaalia" huononsin ja hevosen katsetta tarkentelin jotta kontrasti noiden kahden välillä olisi mahdollisimman suuri ja idea näkyisi. Myöskin, muokkasin musiikkia hiljaisemmaksi ja tunkkaisemmaksi normi kohdissa jotta hevosen aisit vaikuttaisivat mahdollisimman teräviltä.
Miten on, näkyykö tässä videossa se, että on koetettu astua hevosenkenkiin?
tiistai, 1. toukokuuta 2012
Kilpailuun jatkoaikaa!
Moni on pyytänyt, että saisiko hiukkasen pidemmän ajan videontekemiseen ja tietysti se heille sallitaan. Olisiko viikko riittävä aika? Eli uusi videokisan päättymispäivä on 7.5.2012!
maanantai, 30. huhtikuuta 2012
Ei, EI päivä!
Kossulla on nyt myös vuokraaja. Viivi tyttö joka on myös innokas kisaaja, joten kisavideoita tulossa... Päätimme osallistua ensimmäikseksi ratsastuskoulu Chapelin harjoitusestekisoihin 50cm luokkaan. Tässä muutamia kuvia treenauksesta.
Treenasimme tiistaina tosiaan 50cm luokkaan, mutta jo samana iltana tuli ilmoitus, että vähäisen osallistujamäärän vuoksi kyseinen korkeus on peruttu! Vaihtoehtoina oli ristikko- tai 70-80cm luokka. Ristikko oli hitusen liian helppo joten isoille esteille siis rohkeasti suunta!
Sitten selittelyjä. :D
Kossuhan on jopa voittanut 80cm luokan, joten tiedän, että esteet eivät olleet liian isoja. Uskoisin, että tämän kerran "huonompaan" tulokseen on syynä se, että Viivi ei ole vielä kerinnyt tutustumaan Kossuun kunnolla ja toisinpäin. Varsinkaan esteillä kun vasta 2 kertaa ennen kisoja hypättiin ja huomattavasti pienempiä kuin 80cm. Ikävää että 50cm peruttiin...
Musiikit: Devil may cry 3 pelistä
![]() |
| Este noin 70cm. |
![]() |
| Hullu poni! :D |
Sitten selittelyjä. :D
Kossuhan on jopa voittanut 80cm luokan, joten tiedän, että esteet eivät olleet liian isoja. Uskoisin, että tämän kerran "huonompaan" tulokseen on syynä se, että Viivi ei ole vielä kerinnyt tutustumaan Kossuun kunnolla ja toisinpäin. Varsinkaan esteillä kun vasta 2 kertaa ennen kisoja hypättiin ja huomattavasti pienempiä kuin 80cm. Ikävää että 50cm peruttiin...
Musiikit: Devil may cry 3 pelistä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)