torstai 1. joulukuuta 2011

Runoilua

Ongelma, Riina oli tulossa ratsastamaan ja halusin tehdä aiheesta videon, mutta minkälaisen siitä tekisi...

Tämä video sai aikansa piiiitkällisen pohdinnan tuloksena.
Alku inspiraatio oli nämä nykyjään niin muodissa olevat videot, joissa on ääniraitana joku elokuvan kohtaus/traileri. Halusin tehdä samantyylisen, mutta tietenkin niin että ne äänetkin on omat.

Aloin siis pohdiskella ja kirjoitella ylös mahdollisia reploja ja muuta hölinää mutta pian huomasin että kirjoitukseni muistutti enemmän lastensatua kuin herkkää traileria. Sitten se alkoi saada runonmuotoa! Lopulta päätin tehdä runon ja sitä muokatessa tuli mieleen tämä kritiikki juttu. En ole mikään kummoinen sanataiteilija joten halusin tarkoituksella pitää runon lapsekkaana ja "jäykkänä".

Sitten suunnittelin tarkoin kuvauksen ja ensimmäistä kertaa videoitenitekohistoriassa piirsin ihan kuvakässärin! Miksikö. Koska olin innostunut ja aikaa riitti.
Päädyin pian päässäni ajatukseen että video tehtäisiin lähes kokonaan pysähtyneistä kuvista, kuten lasten runokirjassa olisi.

Itse kuvaukset menivät viidessä minuutissa ohi. Se oli hyvä sillä meillä oli kova kiire koska aurinko laski hurjaa vauhtia. Mielestäni saimme nauhalle kumminkin kauniit tummat värit ja olen tyytyväinen pikakuvauksiin.

Tässä siis: A Poem

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti