sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Opestusvideo rotoskopian maailmaan.

Ihan tylsyyttäni päätin tehdä tämän tutoriaalin. Ja toivoen että joku muukin innostuisi tästä piirrustusmuodosta. Se vaatii aika paljon kärsivällisyyttä, mutta on samalla rentouttavaa ja palkitsevaa.

Ja ideahan tähän tuli siitä, että piirrän Horses gone wild 3 rotoskopia animaatiota ja pohdin, että nyt on siis sopiva rako tällaiselle opetusvideolle. Sikäli kun ketään kiinnostaa... Olisin intona kyllä katselemassa muidenkin piirtelijöiden töitä, että jos joku nyt animaation aikaiseksi saa, linkittäköön sen minulle!

Miten valmistin videon? Ensiksi kuvasin tarpeelliset videomateriaalit Premistä ja Photarista, pitämällä kameraa vasemmassa kädessä. Siksi siis ärsyttävä, tärisevä kuva. Sitten puhuin pitkät pätkät mikkiin, todella pitkät, sillä sekoilin sanoissa vaikka kuinka.
Kokosin timelinelle ensin ääniraidan johon asettelin kuvallisen opasteen sopimaan pölinöihin. Piirtäminen on tietysti nopeutettu 400 kertaiseksi tai videosta olisi tullut hyyyyvin pitkä ja äääärimmäisen tylsä.

Aluksi ajattelin jättää koko jutun tekstittämättä, mutta pienen mietinnän jälkeen päädyin kääntämään ohjeet Englanniksi pääpiirteittäin. Kaikkea jorinoita en todellakaan jaksanut kääntää ja ihan turhia ne ovatkin.

Alkuperäinen kuva

Piirretty. Kuten huomaatte, todella pelkistettyä jälkeä.

4 kommenttia: