tiistai 24. syyskuuta 2013

Suosikeista pomittua 6

Hurjaa! Tarkistin juuri, että edellinen "suosikeista pomittua" osa on ilmestynyt helmikuussa! Nyt ei vain ole kertynyt riittävästi omasta mielestäni maininnan arvoisia videoita. Niiden kulta-aika taitaa olla ohi ja hienosti muokattujen, oivaltavien videoiden tilalle on tullut blogien tallipostaukset. (Älkää käsittäkö väärin. Ei niissäkään mitään vikaa ole mutta itseeni ei tämä genre usein kolahda.) Tai sitten ole ollut laiska etsimään... Tässä kuitenkin noin puolenvuoden saalis. Ei se määrä vaan laatu!



cover / jar of hearts

Jälleen Tuiskaus pääsee listalleni! Sille nyt vaan ei mitään voi, arvostan ja ihailen nuoren tytön pokkaa tehdä asioita joita itse en uskaltaisi. Tässä tapauksessa laulaa youtube videolla. Harrastan itsekkin laulamista opettajan johdolla, mutta en ikinä uskaltaisi hoilaamistani julkaista. Tiukkaa tekee nauhalta kuuntelukin... Tämä video on myös monelta kantilta todella hyvä. Masterotoksen rajaus on hieno ja laulajan elekieli aiheeseen kuuluva. Usein hienoimmat asiat ovat yksinkertaisia.




yksinäisen keijun tarina

essimonin videossa tärkeässä osassa on musiikki ja siihen täydellisesti valitut kuvauspaikat! Leikkaus on yksinkertaista, herkkää ja sopii musiikkiin. Tässäkin videossa hienointa on sen yksinkertaisuus. Kauniit maisemat ja niihin sopiva ratsukko riittää tarinaksi. Katsojalle jätetään tilaa päätellä itse kertomus. Tai sen puute. Joskus tuntuu, että jos videolla on joku punainen lanka, sitä hakataan lekalla katsojien päähän. Jos ei muuten saada riittävästi alleviivattua ideaa niin teksteillä sitten jotta kaikki iiiiihan varmasti ymmärtävät tytön rakastavan hevosta tai mikä se idea ikinä onkaan. Monesti se ei kumminkaan ole tarpeen koska me kaikki länsimaalaiset olemme oppineet yhdistämään tietynlaisen kuvakerronnan tiettyihin ajatuksiin ja liika alleviivaaminen lähes loukkaa katsojan älykkyyttä.
Oho, hiukan eksyin aiheesta. Hieno video. Kannattaa katsoa!





Horses: this is why

Alkaa köhivän V8 moottorin käynnistyksestä, päättyy laukkaavien kavioiden kopinaan. Video yksinkertaisesti tiivistää kaiken sen mitä on olla heppahullu ja mikä niissä elikoissa viehättää. Kathy Sierra keksi loistavasti käyttää yhden hupsun ukon sitaattia alkuun ja sai tällätavoin tavalaan vuoropuhelun autojen käytännöllisyyden ja eläinten sekä niitä rakastavien ihmisten välille. Toki video on muutenkin hieno. Materiaalit ovat upeita ja leikkaus on sujuvaa. Eniten pidän tässä videossa kuitenkin siitä kuinka Kathy on lähestynyt aika käytettyä aihetta aivan uudelta kantilta.





Ellan & Ukon VIDEOPOSTAUS

Ei heposta tykkääminen ja hyvät esiintymislahjat ole iästä kiinni! Tätä videoa katsoessa ei voi olla tulematta hyvälle mielelle. Päätähti, Ella 6v. on hurmaavan itsevarma ja käyttäytyy kuin kunnon asiantuntijan kuuluukin. ccharkku on onnistunut tekemään parhaan näkemäni videopostauksen joka sisältää kaiken sen mitä tallikertavideon kuuluukin. Selostuksen, harjailun, ratsastuksen ja siitä kertomisen sekä tärkeimmän asian. Kunnon lopetuksen joka laittaa pätkään pisteen perään eikä jätä sitä ikäänkuin ilmaan roikkumaan. jolloin katsojalle saattaa tulla hämmentynyt olo, kuin video olisi jäänyt kesken. 
Taaskin näkyy, kuinka yksinkertaisilla valinnoilla on saatu hienoa jälkeä. Ei voi olla tykkäämättä ja samaa mieltä kanssani on yli kolmesataa muuta videon peukuttajaa!




Videoiden paljouden ja osittain laadun lisäksi on kärsinyt myös niihin saapuvien kommenttien määrä lähes kaikilla videoiden tekijöillä. En voi puhua tietenkään kaikkien puolesta, mutta useimmat ihmiset tykkäävät kun heidän vaivalla väkerrettyihin teoksiin tulee viestejä. Myös kritiikki on ainakin minulle osoitettuna sallittua, kunhan se pysyy asiallisena. (Näistä videoista kommentit kuitenkin mielellään videoiden omaan kommenttiboksiin niin ne osuvat oikeisiin silmiin.) Rohkaistukaa siis peukuttamaan ja kertomaan oma mielipide jos sellaisen jokin teos saa esille ja omistat google tunnuksen. Pienellä vaivalla voit piristää jonkun päivää suuresti. :)

2 kommenttia:

  1. Aah, mä niin tykkään näistä sun suosikkipostauksista! Osaat valita just sellasia pätkiä, mitä ite en muuten välttämättä löytäisi ja joista tykkään aina ihan sikana! Tuli heti inspiraatiota tehä joku oma heppavideo, joko ihan tuommonen tallipäivähommeli tai sitten taiteellisempi.

    Kommentoidakseni itse videoita: Eka töksähti vähän seinään ja odotin enemmän kuvakulmia, muuten kivasti toteutettu. Tokasta tykkäsin, pakko kuulla toi biisi uudestaan, oli niin hieno ja erinomaisesti valittu. :) Kolmosen laisista videoista yleensä tykkään, ja tykkään tästäkin, mutta oli vähän turhan pitkä ja menetti hohtoaan siinä. Mutta hieno idea, toteutus ym. Nelonen oli ihan mahtava! Heittämällä paras tallipäivävideo mitä oon nähnyt ja tässäkin musat ihan nappiin. Toi todella hymyn huulille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva että tykkäät! Näihin suosikki postauksiin tulee harvoin kommentteja ja olenkin miettiny kiinnostaako ketään. Se ei tietenkään oo estäny mua kirjottamasta näitä...

      Jos/kun saat aikaiseksi videon niin lähetä mulle youtubessa siitä mainos. En ole varmaan koskaan tutustunu sun videoihin ja oon utelias näkemään eri ihmisten erillaisia ratkaisuja. :)

      Poista