torstai 24. lokakuuta 2013

Hoi kaikki videokuvaajat!

Linkitä videosi kommentteihin.

Jokin aika sitten tein pienen kyselyn blogin "suunnasta". Muutamia vastauksia tulikin. Kiitos niistä! Vaikka kukaan ei toivonut ehdottamaani videoiden arvostelupostausta, ajattelin sellaisen kumminkin kokeeksi pistää pystyyn.

Jos haluat siis lukea muutamia kommentteja teoksestasi, laita linkki kommenttikenttään. Eli aiheesta huolimatta kaikki mukaan! Hevosvideot ovat tietysti lähinnä blogin aihetta, mutta teoksesi voi käsitellä myös muuta kuvamateriaalia. Kaikki aiheet, kaikki editointiohjelmat ja kaiken "tasoiset" videot ovat sallittuja. Ei siis haittaa ollenkaan vaikka kyseessä olisi ihan enimmäinen videosi ja täydellisyyttä ei tarvitse pätkän hipoa. Ainoa vaatimus on, että video on ladattu youtubeen, vimeoon tai johonkin julkiseen alustaan, josta sen voi upottaa bloggeriin.

Täytyy tietysti tähdentää, että en ole mikään ammattikriitikko, mutta yleensä löydän jotain suhteellisen järjellistä sanottavaa kaikista videoista ja ihan joka kerta positiivisen puolenkin itsetekoisista pätkistä, joten pelko pois. 
Aikataulusta en osaa sanoa mitään. Mietin, että julkaisen arvostelupostauksen kun sopivasti videoita on tullut tai jos tuntuu, ettei niitä muutamaa enempää saavu, niin sitten vaikka suunnilleen kuukauden kuluttua. 

Pyydän. Tehkää minut iloiseksi, linkittäkää! :)

25 kommenttia:

  1. http://www.youtube.com/watch?v=z1Bp8NsOL-Y

    Vegas söi pienen pätkän lopusta rendeerauksessa, mutta ei anneta sen haitata :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. :) Ei haittaa. Koetan muistaa laittaa sulle tubeen yv:llä postauksen linkin, niin ei jää välistä.

      En ole käyttäny Vegasia, mutta tuli mieleen, että onko sulla ollu merkki siellä aikajanan lopussa? Itte joskus vahingossa teen sellasen ja sit Premi luulee, että siinä merkin kohdalla video loppuu. Tai vanhemmissa versioissa oli ns. workarea joka määritteli videon pituuden eikä itse kuvanpituus.

      Poista
  2. Siihen joskus tulee sellanen keltanen merkki :D laitan sen sitten aina varmuuden vuoksi sellain että alussa on sellanen ja lopussa niin sitten se rendeeraa ihan kokonaan :D

    VastaaPoista
  3. http://www.youtube.com/watch?v=gLAcxPnylaw
    Pari kuukautta vanhempaa videota, mutta tuosta olis kiva kuulla kommenttia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia linkistä. :) Koetan muistaa laittaa yv:n youtubeen sitten kun postaus on tehty, ettei vahingossa jää välistä.

      Poista
  4. http://www.youtube.com/watch?v=040kj2xZM0A
    Vähän erillaisempi heppa video (?) :D

    VastaaPoista
  5. https://www.youtube.com/watch?v=-92ndAaxM_M

    VastaaPoista
  6. https://www.youtube.com/watch?v=sjk34zPHLN8

    VastaaPoista
  7. Kiva idea! Pakkohan sitä on jotain omaa tämmöseen tunkea. :)
    http://www.youtube.com/watch?v=R85IINd6fMQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva huomata, että joitakin ainakin kiinnostaa. :) Kiitoksia linkistä.

      Poista
  8. En jaksa kaikille erikseen vastata, mutta halusin kiittää osallistumisesta! Kunhan postaus valmistuu, koetan muistaa laittaa kaikille youtubeen yksityisviestin jossa suora linkki siihen. :)

    VastaaPoista
  9. Mietin pitkään uskallanko osallistua... Ensimmäinen tekeleeni vegasilla (sitä ennen ehkä kolme videota editointityökalulla). Keskipaikkeilla olevat klipit aika heiluvia, mutta ei anneta sen häiritä, muuten sisällöstä ja editoinnista olisi kiva saada palautetta :) http://www.youtube.com/watch?v=55as4y4G9Io

    VastaaPoista
  10. En ole vähään aikaan tehnyt videoita, mutta tästä vähän vanhemmasta pätkästä olisi kiva kuulla mielipidettä. Video on todennäköisesti liian pitkä sellaisten makuun, jotka eivät kissaa tunteneet, mutta toivottavasti jaksat silti katsoa loppuun asti ja saada jotain kommenttiakin irti :)

    http://www.youtube.com/watch?v=3AdoCpqgeBA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oonki näköjään kattonu ja kommentoinu tota videoa. Jaksan kattoa loppuun tietysti. :D

      Poista
    2. Oho, heh. :D mulla onkin jäänyt noi sun vanhat kommentit ihan huomaamatta.

      Poista
  11. Tässä mun uusin video :) http://www.youtube.com/watch?v=TA1UoXB5Q7s

    VastaaPoista
  12. Tää ei nyt varsinaisesti ehkä liity postauksen aiheeseen ( tai, toki voit jo haluat ottaa tämän mukaan :D ) mutta kokeilin vihdoin tuota rotoscopian tekemistä, käyttäen apuna sinun tutoriaalivideotasi :D piirtäessä kävi vähän hassusti, mun tietokoneen hiiri kulki aivan omia teitään... http://www.youtube.com/watch?v=Ee8xSeNln1A mutta oon mmä tohon ihan tyytyväinen, ollakseen ensimmäinen kerta kun tuollaisen teen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kun linkitit videon! :D En usko, että keksin tuosta riittävän pitkää löpinää joten ikävä kyllä jätän tuon videon välistä.

      Mun mielestä se oli silti hieno ja liike meni hyvin. Olit valinnu pätkän hyvin, ei ollu liian pitkä ja ratsukko oli kuvattu sopivan läheltä mikä teki piirtämisestä varmasti paljon helpompaa! Kiva kun lopussa oli aito video myös. Jos tulevaisuudessa innostut tekemään rotoskopioita, niin voisit kokeilla keskittyä viivojen "tasaisuuteen". Varsinkin pitkissä suorissa kohdissa kuten hepan kaulassa ja selässä röpelöviiva erottuu tosi paljon. Koneella tasanen piirtäminen on sellanen "taito" että se tulee vaan harjotuksen kautta.

      Linkitä ihmeessä jos teet lisääkin rotoskopioita! Niitä on ihana katella. :)

      Poista
  13. http://www.youtube.com/watch?v=2T9d-uz94WI

    VastaaPoista
  14. Tässä olisi tälläinen video! :)

    http://www.youtube.com/watch?v=FOq5JZns1y8&feature=c4-overview&list=UUTqzqJuRGKRHjUsf4f2PyDQ

    VastaaPoista
  15. http://www.youtube.com/watch?v=-v4ZhiHSyQM =)

    VastaaPoista
  16. Kiitoksia taas kaikille linkeistä. :) Näitä on tullut jo niin kivasti, että alan katella koska kerkeen kirjottamaan postauksen. Yhä saa toki linkittää. Ilmotan sit ku mahdollisuus "sulkeutuu".

    VastaaPoista
  17. http://www.youtube.com/watch?v=KqzSXiltOCY
    http://www.youtube.com/watch?v=sU-tvr75hhQ

    Mä en osannut päättää kumman haluan laittaa, mut jos haluat arvostella vain toisen niin voit vapaasti valita kummasta saat paremmin sanottavaa irti. :)

    VastaaPoista