perjantai 17. tammikuuta 2014

Haaste kaikille hevosenomistajille.

"Tämä haaste on tarkoitettu niille, jotka omistavat hevosen/hevosia. Tarkoitus olisi myös, että kysymyksiin vastattaisiin vähän laajemmin kuin yhdellä sanalla."

Tämähän on kierrellyt jo vaikka kuinka monessa blogissa ja itse olen ainakin pitänyt bloggaajien vastauksien lukemisesta. Koska olen nyt kysellyt lukijoilta kiinnostaisiko heitä seurata hiukan muutakin kuin videohöpinöitä ja kaikki vastanneet ovat tämän puolella, (vastatkaa kyselyyn!) päätin aloittaa helposta haasteesta.

Kerro hevosestasi: rotu, taso ja hieman luonnetta
Kerron ensin ensimmäisestä ponistani Marasta. Ostin sen vuonna 1998, Maran ollessa vasta viiden. Jouduin luopumaan ponista jo vuonna 2008, jolloin se yllättäen kuoli. Mara oli todennäköisesti jonkin risteytys. Shettistä siinä varmasti oli, mutta tietoa menneisyydestä ei juurikaan ponista löytynyt joten tarkkuutta en koskaan saanut. Luonteeltaan Mara oli tulta ja tappuraa! Osasi se kiltti ja rauhallinenkin olla esimerkiksi lapsille, mutta hiukan osaavimmille se pisti luun kurkkuun. Monet eivät voineet taluttaa Maraa ollenkaan, sillä se meni minne tykkäsi. Itse vein tarhaan kahta ponia kerralla ja Mara ei minulle kiukutellutkaan. Se kuitenkin steppaili vieressä kuin nuori ori ja välillä etukaviotkin nousivat maasta. Sellaista hölmöilyä vain.

Mara vasemmalla, Hemmi oikealla. Kuva on suunnilleen vuodelta 2004.
Ratsastaessa Mara oli maastossa todella reipas. Usein lähdimme lenkille jonon viimeisenä, mutta tallille saavuttaessa olimme ensimmäisiä. Ihan luvalla ohiteltiin hitaammat pikkuhiljaa ja hassua oli, kuinka heppoja ei ollenkaan harmittanut se, että pikkuponi ravailee ohi. Muutamat hevoset jopa eivät usein suostuneet ohittamaan Maraa jos kuljimme edellä. Jos joku muu hevonen olisi ohittanut samaiset ratsut olisi kiukku ollut valtava! Kentällä meitä molempia usein laiskotti ja siellä harvemmin mentiinkin. 

Nykyinen heppani on nimeltään Komeetta mutta sitä kutsutaan Kossuksi. Sen isä on islanninhevonen ja äiti shettis eli Kossu on siis risteytysponi. Shettismäisyyttä löytyy, mutta ponin ulkonäkö ja luonne ovat hiukan enemmän issikkamaisia kuin shetulta perittyjä.

Me töltätään! Eiku...
Luonteeltaan Kossu on todella kiltti! Kärsivällinen ja rohkea. Kunhan käsittelijä pysyy rentona, poni ei pelkää mitään. Kerran tai pari vuodessa käymme lapsia taluttelemassa kylän tapahtumissa ja ei ollenkaan haittaa vaikka vieressä hurjastelee mopoja, traktoreita tai lapsia pulkalla. Toisaalta ponimaista tappuraa ja temppuilua on sekotettu sopivasti joukkoon myöskin jotta mielenkiinto pysyy omistajalla yllä.

Minä ja Kossu Nakkilan Tappuritapahtumassa 2013

Ratsastaessa Kossu on yleensä mukavan herkkä painolle ja ohjalle. Kentällä meidän meno tosin on minun makuuni usein hiukan velttoa ja ponia saa todellakin ratsastaa, jotta rytmi tuntuu hyvältä. Tosin sekä minä että ratsu viihdymme huomattavasti paremmin maastossa katselemassa vaihtuvia maisemia kuin tepsuttelemassa kentällä.




Hevoset vai ponit? Miksi?
Taidanpa olla sitä poniporukkaa. Lapsena olin ratsastusryhmien pienin ja harmitti kun aina sain vain poneja tunneille. Toisaalta sitten huomasin melko pian, että ponit usein opettivat enemmän kuin hevoset. Ainakin niillä talleilla joilla ratsastin monet hepat olivat "paremmin koulutettuja" tai kohteliaampia kuin ponit. Tarkoitan, että ponit pistivät ratsastajan vaatimaan työskentelyä kun hevosilta samaa asiaa lähinnä pyydettiin. Jotenkin se ponien ilkikurinen luonne on mielestäni todella viehättävää. Vaikka tämä tietysti on ihan yksilöllistä myöskin, äärimmäisen nöyriä poneja on paljon, samoin kun hupsuttelevia hevosia. 

Ensimmäinen hevonen/poni jolla ratsastit itsenäisesti enemmän?
V.V.Motto poni. Shettis ruuna, joka pääasiassa oli todella "rento" ratsastettava. Kävin maastoilemassa sillä yksinäni ja porukassa. Joka kerta nauratti, kun muut lähtivät edeltä laukkaamaan ja Moton kanssa lyllersimme satametriä tai enemmän perästä jotain laukantapaista, eikä ollenkaan heppamaista paniikkia yksinjäämisestä sille tullut.

V.V.Motto vuoden 1995 paikkeilla ehkä...
Kumpi on parempi, kengätön vai kengällinen? Hevosesi kenkienkoko? (Jos on kengässä.)
Jokainen tyylillään ja ratsuansa kuunnellen. Meidän tallilla on heppoja sekä kengässä ja kengättä. Mara oli muutamia vuosia kengättä tai osan vuodesta kengässä, mutta muutettuani Satakuntaan oli pakko vaihtaa kokonaan kenkiin, koska tiet olivat niin kivisiä että poni aristi. Kossullakin on kengät aina minun omistuksen aikana ollut samasta syystä.

Sitä en ymmärrä jos hevonen sekeästi ei kykene liikkumaan, olemaan ilman kenkiä ja omistaja silti haluaa ilman niitä olla koska se on luonnollista ja "oikein".

Klippaus: Puolesta vai vastaan?
Sama kuin edellisessä. Jokainen kuunnelkoon hevostaan ja sen käyttöä ja miettii asian sen mukaan. Itse en lainkaan ole klipannut mutta tänä talvena oli pakko sitäkin kokeilla! Kossu kasvatti rotunsa mukaisen panssarikarvan ja sitten kun ei tullutkaan pakkasta, hiki lensi! Sitten se ei kunnolla päässyt kuivumaan paksun karvan alla mikä taas aiheutti kutinaa. Niinpä ajelin ponilta kaulan karvattomaksi ja ongelma ratkesi (+ heppa näyttää todella pöljältä!)

Kossun paljas kaula.

Tarhaavatko hevosesi yksin vai laumassa? Miksi?
Kossu asuu talvet pihatossa suokkiruunan kanssa ja kesällä se laiduntaa shettistamman kanssa. Isompikin lauma sopisi mutta pihattoon ei mahdu ja poneilla on erillinen laidun jota ei lannoteta kaviokuumeriskin ja lihomisen vuoksi. Tällöin se kumminkin on liian köyhä hevosille.

Kyllä se hevoselle on hyvä olla kaverin kanssa jos se suinkin on mahdollista. Aina on mahdollisuus että jotain sattuu, mutta mielestäni se riski on otettava. Ei meistä kukaan hengissä selviä ja se merkitsee miten elämänsä käyttää, ei kuinka useita vuosia saa. Sama hepoilla. Tietysti jos hevoset tappelevat kuin hullut, luut murtuilee ja veri lentää on tarhakamu mahdoton. Väittäisin kumminkin, että heppoja jotka eivät kenenkään kanssa toimeen tule on todella vähän.

Mara Wellan kanssa tarhassa. Kuva vuoden 2007 tienoilta.

Ratkaiseeko hevosessa enemmän sen luonne vai ulkonäkö (kuten väri)?
Tietysti luonne! Vaikka... no, Kossussa ihastuin ihan ensinäkemällä sen ulkonäköön. Niin suloinen, niin pörröinen ja niin iiiiihana paksu ja pitkä häntä! Tosin en olisi ponia kyllä ostanut jos se ei minulle luonteen puolesta olisi sopinut.

Millainen on hyvä hevosblogi?
Mielenkiintoinen. Jos blogi kertoo jostakin tutusta ei muulla ole niin väliä koska kaverin asiat kiinnostavat sellaisenaan. "Tuntemattoman" blogisssa kumminkin kaipaan mielenkiintoa. Sitä saa ilmaisemalla mielipiteitä, kirjoittamalla ajatuksiaan eikä vain päivän tapahtumia, jakamalla hyviä ja huonoja puolia elämästään, kirjoittamalla elävää, huumoripitoista tekstiä.

Ulkoasu on minulle tärkeä vain niin, että se ei häiritse lukemista. Tekstin pitää olla helppolukuista ja väriltään silmiä rauhoittavaa. Kappalejaot ovat tärkeitä pitkissä postauksissa. Kuvat katkaisevat tekstiä hyvin mutta niitä ei saa olla liikaa. Joskus jopa ärsyttää jos postaus on täynnä ihan samankaltaisia kuvia ilman kuvatekstejä. En välitä kovin paljoa kuvan laadusta jos se liittyy oleellisesti tekstiin.

Pahin tippumisesi?
Tämä nyt suoranaisesti ei ole tippuminen, vaan kaatuminen. Kyllähän minä sieltä selästä alas tulin, mutta nurin meni myös poni. Laukkailin Maralla erästä hiekkatietä peltojen keskellä. Menimme todella rauhallisesti joten oli kummallista että Mara kompastui niin pahasti. Ehdin vain ajatella, että voi kakka, nyt mennään nurin ja sitten pyörin maassa. Kypärä kopisi tantereeseen ja ilmat poistuivat keuhoista pahemmin kuin koskaan! En kertakaikkiaan saanut happea, vaikka kuinka haukoin ja koitin rauhoittua mikä on ennen auttanut. Silmät minulla taisi olla kiinni, mutta kuulin kun vähän matkan päässä Mara kömpi pystyyn, pärskähti ja alkoi syödä syksyn viimeisiä korsia tien viereltä. Aika pian kävi niin, että aivoihin ei riittänyt enää happea. Taju meni. Se oli oikeastaan ihan mukava kokemus. Kivut katosivat nopeasti ja minut valtasi tyyni ja rauhallinen olo. 

En osaa ollenkaan sanoa kuinka kauan siinä tiellä makoilin. En katsonut kelloa tallilta lähdettyäni. Pikkuhiljaa heräilin. Kylkeen sattui melkoisesti ja hiukan jopa harmitti, kun viimehetki jonka muistin oli niin mukava. Happi kulki kropassa, mutta ei vielä kunnolla ja hengittäminen sattui todella paljon. Kun avasin silmäni, alkoi huipata vaikka makasin maassa. Olo kumminkin koheni hyvää vauhtia. Siinä maatessa soitin tallille ja kerroin mitä kävi ja mistä minua sopii etsiä jos en tuntiin pääse perille.

Jonkun ajan päästä nousin ylös. Mara söi yhä siinä vieressä. Sillä oli satulan istuinosassakin kuraa, joten sekin oli ilmeisesti ihan selällään käynyt! Tutkin ponin ja siinä ei ollut mitään vikaa. (Paitsi päässä, mutta se oli normaali vamma.) Ensin lähdin taluttamaan kotiin varmuuden vuoksi, mutta oma olo oli vielä niin kurja, että en kestänyt kunnolla kävelyä joten kipusin selkään. Mara olisi halunnut jatkaa vielä laukkaa. :D

Kuinka monta loimea hevosesi omistaa?
Eräs kaverini on nauranut, että olen totaallinen varusteratsastaja! Kossulla on todella paljon varusteita. 3 satulaa, joista aktiivisessa käytössä on kaksi. Neljät suitset, joista käytän kaksia, vuokraaja joskus kolmansia. Ajovaljaitakin on kahdet. Tosin vain toisia käytän. Harjoja löytyy ihan tolkuton määrä ja epämääräisiä jämäriimuja (tosin toimivia) ilmaantuu vaikka mistä. Osa tavaroista on Maran perintöä, viideontoista vuoden aikana kerkiää tavaraa kerääntymään, mutta loimet ovat pääasiassa Kossun mukana tulleita. Ja niitä loimia tuli ponin mukana valtavasti! Äkkiä laskemalla loimimäärä on päälle kymmenen... Tosin en käytä kuin muutamaa.

Kossu kuivattelee hikeä vesarissa.

Kuinka usein hevosesi liikkuu?
Viisi tai kuusi kertaa viikossa yleensä. Joskus on menty joka päiväkin tai vain neljänä päivänä. Paljon riippuu säistä ja omista työmenoista. 

Oletko varovainen vai "uhkarohkea" ratsastaja?
Jaa, se varmaan riippuu siitä mihin vertaa. Nuorempana, varsinkin Maran aikoihin olin melkoinen hulivili, mutta vuodet ovat rauhoittaneet minua paljon. Myöskin tuo paha kaatuminen toimi tavallaan silmien avaajana. Mara oli sillä lenkillä harvinaisen herkkä ja kuuliainen mutta silti meinasi käydä todella pahasti. Tämä sai kaikkein hölmöimmät riskit poistumaan vaikka välillä se harmittaakin. Oli se tyhmäily kumminkin niin kivaa. Poneista myös. Moneen ratsastajaan verrattuna olen nykyisin varovainen mutta olen tavannut useita ihmisiä joiden mielestä olen vieläkin turhan riskeeraava.

Tähän loppuun viimeiseen kysymykseen liittyvä video. Se kertoo pelottomasta miehestä!

3 kommenttia:

  1. Oi, Motto on eka poni, jolla olen ratsastanut ja käyn vieläkin papalla ajamassa! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tosi! Ihanaa että se on vielä olemassa ja ilmeisesti voi hyvin! :) Sattusko sulla olemaan siitä jotain julkista materiaalia netissä? Mielelläni kattelisin.

      Poista
  2. Joo, Motto vanhus on edelleen hyvässä kunnossa ja asustaa pienellä tallilla Wilbert shettiksen kanssa :) Mulla ei valitettavasti ole mitään materiaalia Motosta netissä :(

    VastaaPoista