perjantai 24. tammikuuta 2014

Mara ruudulla jälleen.

Koska uusia videoita en ole jaksanut/kerinnyt tehdä, voisin esitellä vanhan hassun tuotoksen, Ponies and girls videon vuodelta 2008.

Mara miettimässä.
Vaikka tuon teosta on tosiaankin kauan jo, muistan hämmentävän paljon asioita videosta vaikka se ei kovin merkittävä millään tasolla olekkaan. Esimerkiksi muistan hyvin kun nauhotin musiikin. Olin pitämässä videokerhoa ja teimme uusimpaan elokuvaamme musiikkia eräällä kotiseutumuseolla. Siellä oli vanha piano joka oli järkyttävän epävireessä. Kaverini soitteli sitä ja innostuin musiikin sekaisesta soinnusta. Pyysin häntä soittamaan jotain rytmikästä ja pirteää jolloin tämän videon kummallinen sävelmä syntyi. 

Pitkään aikaan en keksinyt mihin musiikkia käyttäisin. Kerran sitten kuvailin Millaa ratsastamassa Maralla ja kameran automaattiasetukset tarjoivat kummittelevaa punaista sävyä johon ihastuin. Kotona keksin yhdistää sekomusiikin härö väriin ja video syntyi. Innostuin vielä laittamaan videolle vain epäonnistuneita otoksia. Sellaisia missä tarkennan kuvaa, vaihdan asentoa tai kuvakulmaa.

Mielestäni videosta tuli hauska ja sopivasti häiritsevä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti