lauantai 11. tammikuuta 2014

Urpo ja Aku ponit muistelussa.

Viime postausta kirjoittaessa huomasin muistelevani Turbo-Urpo ja Agar poneja, joiden omistajan kanssa ratsastelin Vihdissä asuessani. Silloin minulla oli Maraponi ja se jakoi tallin ja laitumen näiden ukkojen kanssa.
Urpo oli vihtiin muuttaessaan vielä melkoisen harmaa, mutta vaihtoi värin täysin valkoiseksi todella pian.
Molemmat ponit, Aku ja Urpo, olivat todellä jykeviä ja massiivisia elukoita vaikka säkä korkeutta ei paljoa kummastakaan löytynyt. Kun päätin tästä kaksikosta tehdä videon, halusin juuri kuvata tätä valtavaa lihasmassaa ja äijävoimaa. Siksi tämä musiikki sopi mahtavasti!
Video on tehty vuonna 2008 ja silloin YouTube oli melkoisen rajallinen ladattavan videon koon puolesta, eli kuvan laatu on huono. Lisäksi alun materiaali on vielä siitäkin vanhempaa mutta en osaa arvata kuinka kaukaa. Jotta kukaan ei aiheesta erikseen ala itkemään, tiedän, että siellä on kirjoitusvirhe. Melkoisen tappava sellainen. Minkäs teet kun ei vaan osaa...



Urpo oli todella kummallinen poni! Se röhisi ja örisi ja murisi jatkuvalla syötöllä. En ole koskaan kuullut hevoseläimestä lähtevän sellaisia ääniä! Urpo myös oli yleensä äärimmäisen rento, sellainen joka harvoin ottaa turhaa askelta, jos asian voi selvittää pelkästään päätä kääntämällä... Mara koetti monesti kiusata Upia, kävelemällä perässä ja puremalla sitä pepusta. Mutta ehkä Urpon valkoinen bepa oli tunnoton, sillä se ei vaikuttanut edes huomaavan hampaita. Tai sitten se vaan ei välittänyt. Edes korvat eivät kääntyneet vaikka vahigossa lenkillä Mara saattoikin päästä maistamaan kankkua. Ylensä tosin ratsastin Maran kanssa edellä, sillä jostain syystä Urpon takana kulkeminen oli pikkuponin mielestä niin nöyryyttävää, että ratsastaminen siellä oli yhtä pidättelyä ja kinastelua.

Urpon lemppari asento. Aku hengailee kuvan reunuksilla.
Muutin Maran kanssa muistaakseni vuonna 2004 Nakkilaan ja 2008 joulukuussa Mara kuoli. Kummallista kyllä, Urpo sitten tuli lähistölle asumaan vanhuuden päiviksi jo 2009. Kesällä se muutti laiduntamaan meidän tallille joten tosi hilkulla oli että vanhat kaverukset olisivat vielä kerran tavanneet. Olisivatkohan ne muistaneet toisensa? Oli kumminkin sanoinkuvaamattoman ihanaa tavata tämä poni uudelleen! Kossun kanssa Urpolla synkkasi heti ja paljon puuhailimmekin yhdessä.

Kossu ja Upi ensikertaa kosketusetäisyydellä, Heti meni rapsutteluksi.

Tuolloin tein mm. Tätiratsastajat videon. Joka on, öööö... pöllöilyä vain. Videossa näkyy hyvin Upin ja Kossun rauhallinen luonne ja kuinka hyvin ne tulivat toimeen. Jopa Urpon kummalinen örinä on päässyt esille. Näyte löytyy kohdasta 2:18.



Upi säilyi kummallisena omana persoonanaan loppuun saakka. Muistelisin, että 2011 poni lopetettiin. Vanha jalkavamma alkoi vaivata hiukan liikaa ja siinä vaiheessa vanhus lähenteli jo kolmenkymmen vuoden ikää. Ikävä jäi, mutta muistot elävät.

Jos tuohon päivämäärään on uskomista, niin kuva on Upin viimeisiltä vuosilta. Minä "edustan" selässä ja edellä kulkee, myöskin jo edesmennyt Tyttö suokki.

Aku ponin tunsin hiukan huonommin kuin Urpon. Se oli nuori muuttaessaan vihtiin ja ori lähes elämänsä loppuun. Ja tarkoitan sitten ORI. Eli huomattavasti kiltimpi ja kuuliaisempi kuin höntit Mara ja Urpo ruunat... Aku oli eestinhevonen joka, ikävä kyllä, jouduttiin lopettamaan vasta kuuden (tai seitsemän) vuoden iässä mahakasvaimen vuoksi. (Muistaakseeni...)

Utelias poika Aku.
Videossa halusin tavallaan kertoa, että kun joutuu luopumaan rakkaastaan, se on surullista. Mutta sen sijaan, että vaipuisin epätoivoon ja antaisi surun määritellä loppu elämää, kannattaa miettiä mitä kaikkea hienoa poistunut on sinulle antanut. Eikö rakas poni, kissa, koira, ihminen ole sen surun arvoinen. Tarkoitan, kannattaa "rakastua" vaikka yleensä sitä seuraa ikävä, sillä positiiviset asiat ovat sen pahan arvoisia. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti