tiistai 25. helmikuuta 2014

Sikamaista hehkutusta.

...eli puheenvuoro Pikku Possusta, Kossusta siis ponistani Komeetasta. 

Heidin nappaama kuva.
Täällä Satakunnassa on satanut vettä muutaman viikon lähes kokoajan ja tietysti kaikki lumi on aikaa sitten poistunut. Lisäksi pellot, hiekkatiet ja kenttä tulvii vettä joten ratsastus on ollut melko mutaisaa hommaa. Laukkailla ei paljoa ole voinut liukkauden, routakuoppien ja liejuisuuden vuoksi. Nyt kumminkin sade taukosi pieneksi hetkeksi ja salli kentän kuivua niin, että siinä pystyi menemään kunnolla pitkästä aikaa! Poni toimi loistavasti. Oli pirteä ja herkkä. Molemmilla oli hauskaa vaikka yleensä meidän yhteiset hauskat hetket tapahtuvat kentän aitojen ulkopuolella.

Loppukäynnit ratsastettuani ajattelin, että voisin poistua jo kentältä. Samalla poni kääntyi ilman mitään tietoisesti antamaani merkkiä ja käveli rauhassa kentältä ulos. Aloin kelailemaan että näin on käynyt itseasiassa todella usein. Yleensä maastoillessani yksin. Pohdin raviin siirtymistä ja en pääse ajatuksen astetta pidemmälle kun poni on jo ravissa, haluan mennä risteyksestä vasemalle ja vaikka koti olisi oikealla, poni kääntyy pyytämättä vasempaa jne.

Tietysti tässä toiminnassa on ideana se, että kun ajattelen jotakin nopeutta, suuntaa tai mitä tahansa muutosta kroppani liikahtaa tietyllä tavalla jonka poni sitten tuntee, tulkitsee ja toteuttaa. (Toisinaan.) Sama tietysti toimii toisinpäin. Kummastelin pitkään miksi Kossu ei aikoihin ole koettanut "temppuilla" minun ratsastaessa vaikka toisinaan tuota kiusaa toteuttaa muille. Mutta onkohan se sittenkään lakannut kokonaan yrittämästä? Vai olenko minä vain herkistänyt kankkuni ponin liikkeille sopivan paljon, jotta kykenen ennakoimaan ja estämään huomaamattani pikkukiusat jo alkumetreillä? 

Oli näissä pohdiskeluissa ideakin. Ex-Ponini Mara nimittäin usein toimi tällä tyylillä. Kun nousin satulaan tuntui kuin olisi istunut vanhalle lempi sohvalle. Olo oli yhtä rento ja mukava. Yhteistyö pelasi usein jo ajatuksella ja molemmat tiesivät toisensa hyvät ja huonot puolet. Olen aina miettinyt voinko saada koskaan samaa Kossun kanssa vai oliko meillä Maran kanssa jotain erikoista. Nyt päädyin vastaukseen, että eiköhän jokainen ratsukko opi tuntemaan toisensa ja ymmärtämään toisiaan ajan kanssa. Minä ja Mara opettelimme toisiamme kymmenen vuotta, Kossun kanssa olemme olleet yhdessä vasta viisi mutta matka on jo pitkällä.

Lopuksi video supersankarista jonka erityisvoima on aiheuttaa minulle (raha) ongelmia, mutta hoitaa asiat niin, että en välitä.


Olen kyllä huippuonnekas akka kun mulla on ollut ja on tälläkin hetkellä niin upea peto ponina!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti