perjantai 26. joulukuuta 2014

Vuoden 2014 videot muistelussa.

Tammikuu
Joidenkin katsojien mielestä aloitin vuoden todella huonosti sillä nämä kaksi tammikuun videoa saivat ennätysmäärän alapeukutuksia. Sniff. Kyse on siis Herrakunnan kylän perinnenäyttelystä tehdystä koosteesta, Some time ago sekä To the stars pala-animaatiosta. Eihän sitä voi muuta kuin pohtia, että turha edes koettaa mielyttää kaikkia ja toisaalta olen onnellinen, että molemmat videot ovat saaneet selkeästi (edes joillekkin) ihmisille tuntemuksia. Henkilökohtaisena ajatuksena jälkikäteen, molemmat pätkät olivat todella kivoja tehdä. Animaatio tietysti siksi kun rakastan pikkunäpertelyä ja näyttelykooste koska oli kiva kuvata välillä muutakin kuin hevosia.

Helmikuu
Liikaa töitä. En jaksanut videoita tehdä.

Maaliskuu
Asuinpaikallani järjestettiin valonäytös johon kutsuttiin osallistumaan muutamien kerrostalojen kaikki asukkaat. Tiettyyn suuntaan osottavien ikkunoiden taakse laitettiin värivaloja ja joihinkin ammuttiin valokuvia tai, niinkuin minulla, animaatioita. Tein tuosta Sampolan Valolinna videon. Jälkikäteen lueskelin netistä mitä ihmiset olivat tapahtumasta ajatelleet ja pääasiassa kaikki oli positiivista. Parhaiten mieleen jäivät kumminkin (tietysti) kommenteista ne kiukku Kallet ja Kaisat jotka valittivat, että paljonko verorahoja tähänkin turhuuteen on nyt tuhlattu. Koska muutenhan kaikki Porilaiset istuvat helmikuussa valot pois iltaisin, ilman sähköä. Niinhän?

Tuo oli ensimmäinen kerta kun animaatioitani tai mitään töitä on ollut julkisesti esillä. (Koska youtubehan ei ole julkinen...) Oli jännittävää katsella heppoja tappelemassa omassa keittiönikkunassa ja miten ihmiset reagoivat niihin. 

Huhtikuu
Picture & video on yksi tämän vuoden omista lemppareistani. Suurin syy on tuo musiikki jonka valitsin koska sillon katselin Full metal alcemist sarjan alusta loppuun. Todellä nätti kappale mielestäni, tosin hitusen ehkä haikea kun videon aihe ei sitä vaadi. Leikkailin tätä videoa hämmentävän kauan. En muista teinkö sitä vain lyhyissä pätkissä vai oliko tekemisessä jotain isompia teknisiä tai luovia vaikeuksia.

Tässä kuussa tein myös pala-animaation. Cutout animation lady, joka on omasta mielestäni hyvällä tavalla häiritsevä ja tavallaan ällöttäväkin. Kyseessä oli ihan täysi kokeilu miten saada sujuvia, ihmismäisiä liikkeitä. En oikeastaan suunnitellut kohtauksia ollenkaan etukäteen. Kunhan tökin papereita vain.

Toukokuu
Sitten tuli vuoden ensimmäinen vaasassa kuvattu video. Underground Model 2014 semifinalistit. Kuvauspäivä oli pitkä mutta editointiaika lyhyt. Mitään kummempaa sanottavaa tästä teoksesta ei oikein ole, se puhuu itse puolestaan mutta oli piristävää olla seuraamassa kuvauksia ja kaikkea siihen liittyvää. Tarkoitus oli tehdä virallisempikin video, mutta johonkin se sitten jäi.

Alkukesä oli satakunnassa hämmentävän ukkostava. Ja nautin siitä! Kerran nappasin parvekkeelle kameran ja siitä syntyi Thunder, lightning and...  Monilta jäi se kolmas asia huomaamatta ukkosen ja salamoiden lisäksi. Katsokaa siis tarkoin oikeassa reunassa olevaa puuta. Tässä taas video joka vain pälkähti päähän ja sitten toteutui. Aika vauhdilla jopa.

Kesäkuu
Mahtoiko Heidi mainita, että Mramor ponin kanssa on nyt tullut kuusi vuotta täyteen ja siksi siis seuraava video. Jotenkin olen mieltynyt heppavideoissa Resident Evil pelimusiikkeihin ja niinpä inspiraatio tähänkin 6 years together. Heidi & Mramor videoon lähti musiikista. (Tarkemmin sanottua Raccoon cityn tuhoutumisesta kertovasta musiikista.) Kun katselin (ja kuuntelin) videoitani, päätin pistää joukkoon muutamia kommentteja aiheeseen liittyen. Sellaisia jotka jotenkin kuvastavat Heidin ja Ponin yhteiseloa. Tästä videosta tuli aika kiva omasta mielestäni. Hauska omalla tavallaan mutta myös jännittävä.

Heinäkuu
Komeetan päiväkirja videon taustatarina on niinkin mielikuvituksellinen, että huvitti tehdä video, mutta mitään kivaa ideaa ei ollut. Siitä sitten jotenkin pähkäilin tuon kaltaisen juonen ja pakotin serkkuni leikkimään ponia. Ihan ok tulos, mutta hiukan pidemmälle olisin saanut viedä idean. Nyt tuo tuntuu jotenkin... Keskeneräiseltä. Ehkä joskus on siis tulossa jatko-osa.

Tässä kuussa sain aikaiseksi toisenkin videon! Tosin melko vaivattoman sellaisen. Päätimme irtohypyttää hevosia ja ajattelin napata kameran mukaan. Koska kuvaajaa ei kumminkaan riittänyt, jätin kameran kuvailemaan itsekseen. Näin syntyi siis Time distortion. Ei mitenkään vuoden merkittävin video...

Elokuu
Olin jälleen vaasassa kyläilemässä. Kuvasin parikin videoa, mutta editoin vain SurReal pätkän heti. Kyseessä on aika tavallinen taltiointi, ilman temppuiluja, yksinkertaisella äänimaailmalla. Järkyttävän kauniissa maisemissa kuvattu tosin ja upeaan auringonlaskun aikaan!

Syyskuu
Elokuun kuvausten toinen video sai odottaa näinkin pitkälle, mutta sitten tulikin tehtyä oma vuoden lemppari video! Photoshoot - Doe. Materiaali oli (vaikka hiukan tärisevää) todella näyttiä ja risukko teki siitä mielenkiintoisen. Musiikki istui aiheeseen täydellisesti ja klipit tavallaan lävähtivät aikajanalla heti oikeille paikoilleen. Huomaan pitäväni videosta enemmän joka katsomiskerralla.

Syyskuussa kuvasin myös piiiitkästä aikaa ratsastusta. Ponini Kossu näytti taas kameralle parhaita puoliaan ja niinpä video Hidden truth sai juonensa, osittain epäonnistumiskoosteen kaltaisen. Ihan kiva video tästäkin tuli, mutta ei itselleni mitenkään mieleen painuva.

Lokakuu
Sain vihdoinkin valmiiksi ikuisuusprojektin joka lopulta kesti valmiina peräti kaksitoista sekuntia. Eli videon, A moment - hetki. Eli hetki elämästä. Piirretty kerrasta kun kuvasin nuoren Pihla heposen ensimmäisiä ratsastuskertoja. Tätä materiaalia en ole muuhun vielä käyttänyt ihan vain siitä syystä, että en ole keksinyt mitä sillä tekisi. Paitsi animaatioon. Valitsin erityisesti tuon hetken, koska kaikki hahmot olivat jotenkin niin iloisen ja onnellisen oloisia. Piirtäessäkin tuli välillä hyvä mieli katsellessa kuvia.

Nyt onkin ollut vuoden videoteema ilmeisesti irtojuoksuttaminen, sillä sitä oli tiedossa vielä Chace pätkässä. Tämäkin oli aika pikaiseen kiskottu maailmaan ja ei mitenkään elämää mullistava tuotos. Vaikka toki ruunaukkojen laukkailua on kiva katsella, en sitten tiedä onko video vieraille ihmisille kovinkaan mielenkiintoinen.

Marraskuu
Pitkään pohdinnan alla ollut muistovideo Millasta, nimeltään yksinkertaisesti Milla valmistui vihdoinkin marraskuussa. Videona tämä on yksi vuoden 2014 lemppareistani. Yksinkertainen, nätti ja terapeuttinen tehdä. 

Kuukausi jatkui paljon piristävimmissä merkeissä kissanpentuja kuvaillen. Alunperin suunnittelin videoon Domesticated demons  hiukan kuvalla leikkimistä. After effect juttuja ja muuta sellaista, mutta sitten ajattelin, että en tahdo varastaa pennuilta niille kuuluvaa kunniaa materiaaleissa. Video oli muutenkin melko hankala värimäärittelyiltään niin sekin vähensi halua räpeltää kuvan kanssa turhaan.

Joulukuu
Ainakin animaatioita olen tänä vuonna tehnyt! Ja yhä vain huvittaa niitä tehdä + useita on parhaillaan työn alla. Ikiliikkuja animaatio valmistui vauhdilla ja sponttaanisti. Silti siitä tuli mielestäni kiva ja nautin melkoisesti sen tekemisestä. Kissojen omistajat ainakin tajuavat varmasti juonen...

Vuoden viimeinen video onkin sitten paluu heppailuun, jota onkin varsin pahasti laiminlyöty tänä vuonna. (Hevosvideot siis.) Lupaan (yrittää) skarpata ja tehdä hevosaiheisia videoita enemmän ensi vuonna mutta koska tämä on minulle harrastus, haluan tehdä sellaisia pätkiä joiden teko sillä hetkellä innostaa. Veikkaan että hevoset aiheena alkaa olla minulle hiukan kulunut aihe niin täytyi hieman lomailla tuon teeman kanssa jotta jaksaa sitten taas isommalla innolla. Takaisin aiheeseen. Video Sunday on mielestäni ihan kiva. Ei läheskään vuoden paras, mutta ei todellakaan tylsimmästä päästä myöskään. 

Tässä siis kooste jutuista joita olen saanut aikaiseksi videoiden osalta tänä vuonna. Saas nähä mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Hiukan on paloa mennä kuvailemaan joitakin ratsastuskisoja kesällä, mutta en ole varma teenkö siitä minkäänlaista koostevideoa tubeen. (Tod.näk. teen.) Kuten jo mainitsin, animaatioita on ikuisuusprojekteina kesken ja joku niistä saattaa jopa joskus valmistua mutta niiden suhteen en pidättäisi hengitystäni.

Pikaisen kyselyn liittyen videoihin pistän tästä samantien pystyyn johon kaikki tietysti vastaavat! Tulevaisuutta silmällä pitäen olisi kiva tietää mistä lukijat pitävät niin voin pitää sen mielessä sitten ensi vuonna blogin ja videoiden kanssa. Luonnollisesti saa kommentoida myös ja sen onkin enemmän kuin positiivista jos joku jaksaa!

Toivotamme Komeetan kanssa lukijoille oikein tuottavaa vuotta 2015!
Kuva: Sofia Setola




4 kommenttia:

  1. Hahei oo varmaan vaikee arvata että mä tykkään eniten tallilla kuvatuista videoista :D

    VastaaPoista
  2. Kaikki videosi ovat kivoja, keksit niin hauskoja aiheita :) Jatka samaan malliin :)

    P.S. Pari tämän postauksen linkkiä vei väärään videoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups. Onpa nolo moka. Kiitti kun huomautit. Nyt pitäs olla korjattu.
      Kiitokset kivasta kommentista myös. :)

      Poista