maanantai 6. huhtikuuta 2015

Harmaata kärryilyä + valokuvauspähkäilyä


Muutama viikko sitten kuvasin tämän pikkuvideon, mutta ehdin sen vasta nyt viimeistellä sillä on ollut kiirettä sekoitettuna ripaukseen laiskuutta.


Tämän videon materiaalia katsoessani opin kaksi asiaa. Kypäräkamerassani on jokin (kosketus)vika joka saa kuvan värit sekaisin ja mut tietysti ärsyyntymään! En ole vielä ehtinyt testata onko kyseessä kertaongelma vai jokin mikä vaatii huoltoa. Mutta jotta katsojat eivät saisi epileptisiä kohtauksia täytyi kaikki laittaa mustavalkoiseksi. Sentään hieman siedettävämpää katsottavaa. Toinen oppikohde oli tieto, että en kykene kuvaamaan mitään kelvollista ja ajamaan samaan aikaan. Sitä siis ei tarvitse uudelleen kokeilla.

Senkin olen tajunnut tässä blogihiljaisuuden aikana, että en ole luontokuvaaja! (Tai minkäänlainen valokuvaaja yleensäkkään.) Sain ihan perusjärkkärin hetkeksi käyttöön ja kuvailin metsämaisemia kokeilumielessä. En onnistunut vangitsemaan kameralle sitä hienoutta mitä silmät näkivät ja jos joku kuva ei onnistunut heti muutamalla koetuksella en malttanut jäädä säätämään vaan siirryin eteenpäin. Tavallaanhan videokuvassa saadetään asioita samaan tapaan, mutta jotenkin se kameran liike lisää minulle kiehtovuutta kuvaamiseen enkä kyllästy niin helpolla.

Huolimatta epätyydyttävistä kuvista, aijon jossakin välissä hiukan niitä muokkailla ja muutaman laittaa tänne blogiinkin varmaan.

Loppukevennys.
Kossu lähettää terveisiä pers... Siis poni piehtaroimassa kentällä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti