keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kissoja, kissoja

Kurja sadesää sai aikaiseksi inspiraation tehdä videon pitkästä aikaa. (Tai muutama animaatio tietysti on aina kesken, mutta niiden valmistumisvauhti on hiiiidas.) Tässä siis veljeni Pessikissavanhus seikkailee Super Mario maailmassa. Idea on ollut päässä jo kauan, mutta inspistä sen toteuttamiseen ei ennen tätä ole ilmaantunut.


Jälkikäteen laitan muistutukseen itselleni, että pienennä kuvat photarissa ennen editointia! Premiä jänkitti niin pahasti animaatiokohdissa, että kauheasti en jaksanut hioa noita pätkiä. Pienestä laiskuudesta maksaa jälleen pahemmalla ärsyyntymisellä.

Kissoista sen verran, että minulla on kaksi narttukattia, Mio ja Harmi ja otan ne yleensä mukaan matkustellessani. Veljelläni on vanha papparaiskisu nimeltä Pessi joka, epäkissamaisesti, tuntuu pitävän kissakyläilijöistä. Miosta varsinkin. Vanhus kun on, Pessi ei paljoa jaksa liikkua joten kuvamateriaali ei kovin jännittävää ollut. Lähinnä Pessi makaamassa matolla, sitten sängyllä, sitten Pessi vaihteeksi makaa olohuoneessa, eteisen matolla jne. Mio sentään toi videoihin jotain jännitystä tunkemalla aina ihmettelemään mitä puuhailen. Harmi oli myös mukana tuolla kyläilymatkalla (tietenkin) mutta sitä ei muiden puuhat kiinnostaneet.

Nyt onkin sopiva hetki laitella muutamia valokuvia joista joskus mainitsin.

Minä ja Mio metsälenkillä.
Harmi loistavana.
Mion herätys.

Kuhan jotain piirtelin.
Jooo....
Tässä on jotenkin tunnelmaa mielestäni.
Tavallaan teki mieli muokkailla hiukan värejä jne tässä kuvassa mutta se laiskuus taas...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti