sunnuntai 9. elokuuta 2015

Hevosharjoitus

Katselin eräänä päivänä animaatiotutoriaaleja ja päätin kokeilla itsekkin. Ohjevideossa lähinnä suositeltiin piirtämään koneella jotta muokkaaminen ja korjailu olisi helpompaa, mutta enhän minä! Käsi ja oikea kynä kuuluu olla. 

Kuten neuvottiin, piirsin heposen osissa. Ensin takaosan 8 kertaa eri papereille (8 kuvaa on se määrä joka vaaditaan jotta hevosen käynti alkaa luuppaamaan), sitten etupään 8 kertaa ja viimeisenä loput hevosesta. 


Ajattelin, että nyt kun piirrän hevosen vain kahdeksan kertaa teen sen sitten kunnolla. Tietenkin siinä sitten kävi niin, että kun pääsin tussaamisvaiheeseen en malttanut hienostella vaan piirsin lähinnä hahmoituksen pääviivat vain. Tosi vauhdikkaasti hutaisten. Sama juttu kuin liki aina. Tämmöisissä lyhyissä animaatioissa keskittyminen ei riitä vaan haluan homman äkkiä valmiiksi. Sitten päälle sadan kuvan tuotoksissa, joita mitenkään ei voi kerralla piirtää, jaksan paremmin olla tarkka.

Kannattaa myös huomioida kuinka hienoa työtä tein lyijäriviivojen kumituksen kanssa. Kissankarvakin on jäänyt skannatessa yhteen kuvaan.

Aika romuluinen notkoselkäkaakki tuosta tuli, mutta kyllähän sitä omistaja hevostaan rakastaa vaikka se rumakin olisi :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti